tiistai 16. lokakuuta 2012

Paluu Kansan kanavalle 24.9.2008

Kirjoittanut Mikko Punkari 24. Syyskuu 2008 - 13:03.
Jahas, niinhän siinä sitten kävi. Lyhyt kirjoitus päätyi kansan kanavalle. Tällä kertaa oikeastaan vahingossa. Eikä odotettavissa ole mitään suurta palautevyöryä, sillä teksti tuskin provosoi ketään. Korkeintaan jotakuta Rauman Lukon hallituksessa, mutta tuskinpa niin paljoa, että jalkautuvat mielipidepalstalle kirjoittamaan.
Eli tuossa luin Rauman paikallislehdestä Uudesta Raumasta jutun "Keksi Lukolle iskulause!"-kilpailusta, ja sen tuloksista. Tässä linkki siihen.

Minua jäi vaivaamaan pari asiaa siinä ja päätin lähettää toimitukselle kommentin, sivuston palautejärjestelmällä. Tarkoitus oli siis lähettää toimitukselle kommenttia, ei Kansan kanavalle tällä kertaa.
Noh, syystä tahi toisesta (varmaankin johtuen suurelta osin kesän kirjoituksesta) kun tänään selailin netissä keskiviikon Uutta Raumaa, niin eiköhän sieltä meikäläisen kirjoitus löytynyt.

Uskonpa, että moni raumalainen pitää minua varsin huomionhakuisena, kun pitää mennä joka juttua aviisissa kommentoimaan. :D Huomionhakuinen toki jossain määrin varmasti olenkin, mutta tuota tekstiä en ollut kyllä lehteen tarkoittanut. Sen sijaan tänne blogiin sain hyvän tekosyyn taas rustata.
Kyl mnä kans yks poik ole sit kans!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti